Maiseman, maisema-arkkitehtuurin ja taiteen suhteesta – Esteettistä vai pragmaattista vai sekä-että?

Pohdintoja maiseman, taiteen ja maisema-arkkitehtuurin suhteista

mm. Mark Treibin artikkelin ”Sekä-Että” (ilmestynyt Arkkitehti-lehdessä 6/2016), MarkTreibin luentoaineiston sykysltä 2016 ja Taneli Eskolan ”Puutarha kuvana” (2001)artikkelin pohjalta.

 

Mark Treib pohtii artikkelissaan maisema-arkkitehtuurin suuria tehtäviä, joissa on ratkaistava isoja monitieteisiä kysymyksiä: hulevedet, eroosio, jne., ja miettii, onko kuitenkin maisema-arkkitehti aina estetiikan – kauneuden – luoja, ja miten sitä voisi aina puolustaa, vaikka ollaan ratkaisemassa suuria poikkitieteellisiä kysymyksiä. Onko mahdollista olla sekä käytännöllinen että esteettinen?

Funktionalismin ja modernismin läpikäynyt maailma kai vastaa ilman muuta kyllä!

Treib ottaa artikkelissaan esimerkiksi käytännöllisestä kauneudesta ja kauniista ympäristöstä Shakersien yhteisön asunnot ja huonekalut, mutta muistuttaa, että olennaista ei ole muoto ja materiaali sinänsä, vaan ajatukset niiden takana. Siis jos pidämme asennetta hyvänä, kunnioitettavana ja johdonmukaisena, kauneuden tunne kumpuaa siitä. Kun näemme jonkinlaisen hartauden ja sitoutumisen näkyvän maailman takana, tunnemme jotain, jota voi sanoa kauneuden kokemukseksi – sitäkö hän tarkoittaa? Itselleni tulee maisemallisessa mielessä mieleen tästä shakers-esimerkistä ulkosaariston mökkien ja laiturien ja vanhojen puuveneiden kauneus. Kaikki on tarkoituksenmukaista, tehty niin paikallisista materiaaleista kuin mahdollista ja niin kestäväksi kuin on pystytty – ja koko elämä on noudatettu sitä samaa elämäntapaa, johdonmukaisesti yhteistyössä luonnon kanssa.

Jään miettimään, puhuuko Treib ”autenttisuuden aurasta” puhuessaan siitä ilmiöstä, kun esimerkiksi tyylistä toiseen vaihtavaa taiteilijaa seuratessa tulee epävarma olo: teokset eivät välttämättä vaikuta aidoilta vaikka olisivatkin hienoja irti jatkumosta otettuina. Olen miettinyt tätä usein: onko kysymys siitä, että haluamme nähdä brändin, kertomuksen kaiken takana? Toisaalta sekin tuntuu epäluotettavalta. Rehellinen tuuliviiri, joka ei välitä maineestaan, voi olla paljon aidompi kuin maineestaan tarkka brändinrakentaja.

Saatoin eksyä kauas kirjoituksen teemasta… Yhtä kaikki – on helppo allekirjoittaa tuo niukkuuden estetiikka: Tee se, mikä on tarkoituksenmukaista, niillä aineksilla, mitä on saatavissa.

Mutta sitten se toinen puoli: Leikkisä, koristeellinen, hullutteleva, kokeileva, huvipuistot ja romanttiset koukerot, jotka on tehty vain kokeilun-, kujeilun-, tai nautinnonhalusta. Puritaanisuus ei voi olla ainoa ohjenuora, vaikka se sopii joihinkin ympäristöihin: juuri karuihin paikkoihin, joiden muuttumattomuutta halutaan korostaa.

Treib kertoo, että Aire-joen uudelleenluonnostamisen prosessissa suunnitteluryhmä piti jokea yhtenä suunnitteluryhmän jäsenistä, jonka tahtoa kuunneltiin ja annettiin sille aikaa sanoa mielipiteensä. T ätä on helppo ihailla! Sellaisen suunnitelman läpi saaminen myös tilaajataholla on hieno asia. Projekti, jonka lopputulosta ei ole tarkkaan määritelty, koska luonto määrää osan, on varmasti maisema-arkkitehtuurissa hyvä lähtökohta.

On aivan totta, että maisema-arkkitehtuurilla on paljon annettavaa isojen ongelmien selvittämisessä ja olen yhtä mieltä Treibin kanssa siitä, että pragmaattisen voi kohottaa poeettiseksi ja siinä voi onnistua. Jään kuitenkin miettimään, täytyykö jokaisen maisema-arkkitehdin olla maailmanparantaja ja suurten ekologisten ja sosiaalisten kysymysten ratkaisija? Riittäisikö huvipuisto ja romanttinen puutarha, joka on ”vain kaunis”?

Juuri muutama viikko sitten kaupunkisuunnittelukurssin harjoitustöiden loppukritiikissä eräs opiskelija oli sijoittanut kaupunkisuunnitelmaansa suihkulähteen. Maisema-arkkitehtiassistentti otti siihen aika tiukasti kantaa: ”Suihkulähde ilman hulevesiaihetta on teennäinen.” Mietin tätä kannanottoa monta päivää, ja olen aika eri mieltä. Eläköön kaunis turhuus – Haluan pitää suihkulähteeni!

Mietin näitä samoja lukiessani Taneli Eskolan artikkelia ”Puutarha kuvana”. Puutarha on maisema maisemassa, joskus todella pienoismaisema, kuten japanilaisessa puutarhassa. Se on vain katsomista varten, se on taideteos, se ei ratkaise maailman ongelmia – ja se riittää.

Taneli Eskola on valokuvaaja, ja puutarhoja kuvatessaan hän on miettinyt, mihin puutarha loppuu ja mistä kuva alkaa. Tämä onkin mielenkiintoista! Eskolan hienossa artikkelissa puhuttelee myös kohta, missä hän siteeraa Paul Olssonin tekstiä: ”Piirustuspöydällä, jossa tontin näkee ylhäältä päin, sopivaan mittakaavaan sovitettuna, siitä saa paljon selkeämmän kuvan kuin katsellessa sitä silmän korkeudelta ja näkökulmasta”. Tämäkin on mielenkiintoinen haara maisema-arkkitehtuuria. Teemme monenlaisia ”kuvia kuvassa”, sekä luontoon että paperille. Ja toteutumatonkin plaani saattaa olla taideteos, kuin ihmeelliseen maailman kartta.