Tämä essee on syntynyt Arkkitehtuurin historian Avantagarde -studia generalia -kurssin päätösesseenä

Ivan Leonidov (1902–1959) halusi jo lapsena taiteilijaksi, ja hän olikin kotiseudullaan Tverin kuvernementissa paikallisen ikonimaalarin opissa. Moskovassa hän aloitti taideopinnot Korkeimmassa taidekoulussa (HVUTEMAS) maalaustaiteen osastolla, mistä siirtyi karismaattisten Vesninin-veljesten ryhmään arkkitehtiosastolle.

Leonidov tuli tunnetuksi valmistuessaan vuonna 1927 diplomityöllään ”V.I. Leninin kirjastotieteen instituutti Moskovan Lenin-vuorilla”. Tässä konstruktivistisessa ja futuristisessa suunnitelmassa oli jo nähtävissä Leonidovin omintakeinen, romanttinen, runollinen suunnittelijan luonne, vaikka suunnitelma noudattaakin konstruktivismin yleisiä periaatteita ja siinä näkyvät taidekoulun uudistusmielinen ilmapiiri ja Aleksander Vesninin vaikutus. Suunnitelmassa on vaikutelma kuumailmapalloa muistuttavasta muodosta, joka uhmaa painovoimaa, ja on kiinni maassa kuin vain irrotakseen milloin tahansa matkalle ylempiin sfääreihin. (kuvat 1–2) Uusi teknologia uudessa yhteiskuntajärjestyksessä oli tuolloin vielä optimistisesti luovien suunnittelijoiden innoituksen lähteenä ja se sai ennakkoluulottoman vastaanoton.

Kuva 1

Kuva 2

Vuosina 1927-30 Leonidov teki useita konstruktivistisia ja suprematistisia kilpailuehdotuksia, jotka perustuivat yksinkertaisiin geometrisiin muotoihin ja virtuoosimaiseen pelkistettyyn graafiseen esitystapaan. Pelkistyneisyydessään ne olivat pikemminkin konseptualistisia malleja kuin perinteisiä suunnitelmapiirroksia. Valitettavasti yhtäkään suunnitelmista toteutettu.

Jo vuonna 1930 yleinen ilmapiiri muuttui vähemmän avantgardea suosivaksi. ”Taidetta massoille” -lehdessä Leonidovia kritisoitiin ”paperihaihattelijana” ja näköalattomana opettajana, jonka vaikutus on haitaksi uusille arkkitehtipolville. Sovremennaja arhitectura -lehti, jonka toimituskuntaan hän kuului, lakkasi ilmestymästä, ja HVUTEMAS-koulu, jossa hän työskenteli opettajana, lakkautettiin.

Yksi tunnetuimmista Leonidovin varhaisista kilpailuehdotuksista on Magnitogorskin kemiallis-metallurgisen teollisuuskaupungin suunnitelma. Magnitogorskin kuvat olivat graafisesti pelkistettyjä ja valkoisella mustalle toteutettuja hienostuneita viivapiirroksia, taideteoksia jo itsessään. (kuvat 3–7)

Kuva 3

Kuva 4

Kuva 5

Kuva 6

Kuva 7

Magnitogorskin Kaupunki asettuu pitkän akselin varrelle siten, että tuotannolle, asumiselle ja kerhotoiminnalle on varattu omat rakennuksensa. Kaupunki oli suunniteltu jalankulkijoille. Pitkän ja kapean alueen päädyistä oli pitkä matka joka paikkaan, mutta Leonidov ei pitänyt tätä ongelmana. Hän piti pitkiä kävelymatkoja pikemminkin jalostavina. Usein myöhemminkin hänen suunnittelussaan ja elämänfilosofiassaan ilmenee tietynlainen fyysisten ponnistelujen ja mukavuuksien välttämisen idea ihmistä jalostavana tekijänä. Ihmisen suhde luontoon ja luonnon voimakas läsnäolo olivat hänelle tärkeitä. Virrat kulkevat alueen läpi, teollisuuslaitoksissa on viherseiniä ja suoraan luontoon avattavia seiniä. Vaikka Leonidovin kaupunkisuunnitelmissa oli aina mukana uusinta ja tekniikkaa ja futuristisia teknologisia ideoita, ihmisen suhde luontoon ja fyysiseen ponnisteluun oli jo noissa varhaisissa töissä teknologiaa tärkeämpi teema. Leonidovin pojan mukaan tämän talonpoikaiset juuret näkyvät tässä: hän muistelee isänsä pitäneen mukavuuksia ihmistä veltostuttavina ja laiskistavina ja tuhoavan ihmisen suhteen luontoon. Käveleminen, kastuminen sateessa, portaat ilman kaiteita – kaikki hyviä asioita.

Vaikka Leonidov on tunnettu sitä, että hänen useita kuuluisia suunnitelmiaan ei ole toteutettu, hän kuitenkin työskenteli Valtion kaupunkisuunnitteluinstituutissa, ja teki mm. Igarkan kaupungin asemakaavan. Vuonna 1934 hän osallistui raskaan teollisuuden kansankomissariaatin talon suunnittelukilpailuun. Tuohon suunnitelmaan kiteytyi suuri määrä löytöjä ja sommitteluaineistoja, mitä hän kehitti edelleen myöhemmin. (kuva 8)

Kuva 8

Vuonna 1934 hän siirtyi työskentelemään raskaan teollisuuden kansankomissariaatin suunnittelutoimistoon, missä hän työskenteli vuoteen 1940 saakka, ja missä hän osallistui useiden kohteiden suunnitteluun mm. Krimin etelärannikolla (kuvat 9–10), Uralilla ja Kislodovskissa, missä on säilynyt Leonidovin ainoa toteutettu rakennelma – Raskaan teollisuuden kansankomissariaatin sanatorion puistoportaat (kuvat 11–14).

Kuva 9

Kuva 10

Kuva 11

Kuva 12

Kuva 13

Kuva 14

1930-luvulla neuvostoarkkitehtuurissa suosittiin perinteitä, historiaa ja symmetriaa, ja Leonidovinkin tuotannossa nämä teemat näkyivät. Hän siirtyi vähitellen enemmän symmetrian suuntaan ja alkoi ammentaa muotokieltä historiallisista kulttuureista ja kansantaiteesta. Egypti, antiikin Kreikka ja Rooma ja Italian renessanssi ja barokki antoivat aineksia hänen vapaille tulkinnoilleen. Kreikkalaisten amfiteatterien muunnelmat ja barokkipuistojen lineaariset, terassoidut kompositiot täyttävät Krimin alueen ja Bolshoi Artekin luonnokset, Kolhoosi sai ”egyptiläisen” portin ja Jaltalle hän suunnittelin Direan kukkulan Ateenan Akropoliin tapaan (kuva 15). Samaan aikaan hänen piirroksiinsa muuttuivat värikkäiksi ja hän alkoi käyttää vaneria kuvien pohjana.

Kuva 15

Vuonna 1940 hän työskenteli SNTL:n Arkkitehtuuriakatemian monumentaalisen maalaustaiteen ateljeessa. Vuosina 1941–43 hän oli rintamalla. Hän haavoittui 1943, minkä jälkeen hänet kotiutettiin ja hän yritti palata käytännön arkkitehdin työhön. Sodanjälkeisiä vuosia leimaa se, että suunnitelmat ovat jääneet usein keskeneräisiksi, eikä niistä ole toteutettu ainoatakaan. Luonnokset, suunnitelmat ja fantasiat osoittavat kuitenkin elävän luomistyön kehittymistä. Uusina esikuvina olivat muinaisvenäläinen arkkitehtuuri ja idän rakennustaide.

Leonidov alkoi liittää todellisten suunnittelutehtävien aineksia samanaikaisesti tekemänsä Aurinkokaupungin luonnoksiin. Myös ne suunnitelmat, jotka syntyivät kilpailuihin, hän sijoitti jatkojalostettuna Aurinkokaupunkiin. Kiovan suuri puisto ”Kukkasaari” (1944–45, kuva 16), YK:n päämaja (1957–58) ja Moskovan maailmannäyttelyn suunnitelma (1957–58, kuva), ovat kaikki huolellisesti kehiteltyinä fragmentteina myös Aurinkokaupungissa.

Kuva 16

Aurinkokaupunki on itsenäinen, emotionaalinen ja ekspressiivinen kokonaistaideteos, jonka kuvat ovat luonnosmaisia ja maalattu Leonidovin rakastamalla ikonimaalaustekniikalla. Aurinkokaupunkiin liittyi vahvasti myös unelma ylevästä maailmasta, missä rauhaa rakastava ihminen elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Nimi oli tietoinen viittaus 1600-luvun dominikaanifilosofi Tommaso Campanellan Civitas Solis -kirjaan ja sen sosialistiseen utopiaan. Hän lainasi sieltä myös symboliikkaa: Lähes kaikissa kaupunkia esittävissä kuvissa sen yllä leijuu auringon kultainen pallo (kuvat 17–20) .

Kuva 17

Kuva 18

Kuva 19

Kuva 20

Aurinkokaupungissa näkyvät kaikki Leonidovin tuotannon pääteemat ja hänen eettiset ja esteettiset ihanteensa: venäläiselle luonteelle ominainen mieltymys ylevään ja äärettömään yhdistyy ihanteeseen vapaasta ja luovasta ihmisestä. Leonidov näki ihmisen aina vapaana subjektina, joka muovaa ympäristönsä itse. Hänen arkkitehtuurissaan suunnittelija tekee vain aihion, johon asukkaat itse muovaavat ympäristönsä. He luovat itse polut, detaljit jne., talonpoikaiseen tapaan.

Aurinkokaupungin keskeinen paikka on eräänlainen kasvatuspuisto: Puutarha, missä lapset oppivat luonnontiedettä ja historiaa toimimalla ja kyselemällä. Utopian ytimen muodostaa oppiva, toimiva, rauhantahtoinen ihminen, jonka kasvattamiseen koko yhteiskunta on sitoutunut.

Moderneista maalareista hän ihaili Paul Gauguinin tuotantoa. Hyvyys, kauneus ja ihmisen sopusointu luonnon kanssa olivat hänelle tärkeitä periaatteita.

Lähteet

Gozak, Andrei. Ivan Leonidov – Aurinkokaupungin arkkitehti, suom. Markku Tuominen. Arkkitehti 4–5/1987

Gozak, Andrei. Ivan Leonidov: Artist, dreamer & poet 1988. Ivan Leonidov the Complete Works. Academy Editions, London.

Leonidov, Andrei. Reminiscences of my father 1988. Ivan Leonidov the Complete Works. Academy Editions, London.

Kuvalähde Ivan Leonidov the Complete Works . Academy Editions, London.

TallennaTallenna